keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Lumisia kuvia


Otin muutama päivä takaperin nopeasti kuvia lumisia kuvia. Pitäisi joku päivä mennä kävelylle lähimetsään ottamaan paremmalla ajalla muutamia kuvia, ehkäpä viikonloppuna kerkeisin!




sunnuntai 10. tammikuuta 2016

LUX Helsinki

Kävin eilen äitini kanssa katselemassa LUX Helsinki- nimeä kantavaa tapahtumaan. Tapahtumassa on valotaidetta. Valoja oli sijoitettu Rautatientorille, Senaatintorille, Esplanadille, Vanhan Kirkon pihalle ja Annantaloon. Kävin katsomassa valoja viimekin vuonna ja silloin niitä oli vähemmän. Oli todella kiva, että tällä kertaa kohteet olivat isompia joten niitä pystyi isompi ihmisjoukko katselemaan samaan aikaan.








torstai 7. tammikuuta 2016

Kuvia jouluaatolta

Vaikka jouluaatto oli ja meni, palataan vähän joulun tunnelmiin. En koko joululoman aikana saanut otettua kameraa kauniisen käteen ja mentyä kuvailemaan. Toki asiaan vaikutti pimeys ja kylmyys... Otin kuitenkin ihan pari kuvaa ihan sisällä ja haluankin jakaa ne tänne!






sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Tuomaanmarkkinat Senaatintorilla


Kävin eilen äitini kanssa Tuomaanmarkkinoilla Senaatintorilla Helsingissä. Oli todella hauska käydä kiertelemässä kojuja ja sen jälkeen Espalanadilla! Kaikkialla oli upeita jouluvaloja ja niistä pitikin saada kuvia. Kuvaus olosuhteet olivat aika haastavat pimeyden takia ilman kamerajalkaa, mutta jouluvalojen paljous ja sen tuoma valo onneksi helpotti kuvaamista. Alkuun oli haastavaa löytää oikeat asetukset ilman että kuvista tulisi liian pimeitä, heilahtaneita tai muulla tavalla epäonnistuneita. Menihän siinä jokin aika ennen kuin sain valittua manuaalilla valon, ISO-luvun sekä suljinajan. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen!



perjantai 4. joulukuuta 2015

Aurinkoisia kuvia kirpeässä syyssäässä

En ole vähään aikaan käynyt kuvailemassa masentavan syyssään takia. Mieltä alkaa masentaa vain vilkaisemalla ulos, höh. Olisi paljon mukavampaa jos puissa olisi ruskanväriset lehdet tai vaihtoehtoisesti vähän valkeaa lunta. Mulla oli koeviikko viime viikolla ja koska pääsin jo ennen puolta päivää koulusta sen vuoksi, otin kameran mukaan ja kävin ottamassa muutaman kuvan kauniista auringonpaisteesta läheisellä pellolla. Mukaan matkaan lähti myös koiramme, koska sain samalla lenkitettyä sen. Kuvia ottaessa meinasi näpit jäätyä kun en ollut ottanut hanskoja mukaan, tyhmää!



lauantai 14. marraskuuta 2015

Helsinki International Porsche Horse Show 2015

Helsinki International Porsche Horse Show, tutummin HIPHS tai HIHS, niminen kilpailu käytiin Helsingin Jäähallilla noin kuukausi takaperin. Tapahtuma kesti viisi päivää ja itse olin paikalla kameran kanssa kolmena. Musta oli tosi kiva, kun pääsin näkemään ensin torstaina Suomen ratsastajien parhaimmistoa 80cm-130cm tasolla. Tällöin vuorossa oli Hilton Amateur Tour, Junior Tour, Pony Tour, National Tour, Nordic U25 Tour ja nuoret hevoset 5-7v.
Mulla oli aluksi aika paljon hakemista sisällä kuvauksessa, kun en ole sitä taas pitkään aikaan tehnyt. Olin ottanut mukaan molemmat putket, uuden harjoittelua varten ja vanhemman ihan vain varmuuden vuoksi sillä tiesin sen toimivan suhteellisen hyvin sisällä, kun uudemmasta ei ole vielä mitään kokemusta. Aloitin siis kuvaamalla uudella, pidemmällä putkella. Mulla oli tosi vaikea saada tarkennuksia onnistumaan, kokoajan tuntui että olen jäljessä. Yritin säätää asetuksia vaikka miten sekä yritin myös manuaalitarkennusta muttei mikään tuntunut onnistuvan. Ei sitten millään. Lopulta luovutin ja vaihdoin tuttuun ja turvalliseen vanhempaan ja valovoimaisempaan, mutta lyhyempään putkeen ja heti alkoi sujua paremmin. Suurin osa torstain kuvista onkin kuvattu lyhyemmällä putkella.



Perjantaina vuorossa oli kaksi kansainvälistä luokkaa korkeuksilla 140cm ja 145cm sekä Hilton Amateur Tour finaali 80cm-110cm. Aloitin tällä kertaa kuvaamaan heti lyhyemmällä putkella, mutta jossain vaiheessa se alkoi tuntua ihan liian lyhyeltä. "Uhkarohkeasti" vaihdoin pidempään ja yllätyin kun yht'äkkiä osasinkin vähän kuvata sillä. Ei kertaakaan tehnyt mieli pakata kamppeet kasaan ja mennä kotiin peiton alle mököttämään, edistystä selkeästi havaittavissa! Ensimmäisessä luokassa saimme myös nauttia suomalaismenestyksestä kun Suomen Anna-Julia Kontio ratsasti toiselle sijalle, jee!






Sunnuntaina olin vielä katsomassa kisan pääluokan, World Cupin joka hypättiin 160cm korkeudella. Koko tämän luokan kuvasin pidemmällä putkella, koska olin sen kanssa päässyt edellisellä kerralla sen verran hyvään fiilikseen! Kuvasin myös kaikki kuvat pystysuorassa, koska koin sen olevan parempi vaihtoehto kuin vaakasuorassa.